EST ENG FIN RUS

Yritysten rekisteröinti Virossa, valmisyhtiöt ja palvelut liiketoimintaasi varten

Miksi perustaa yritys Viroon?

Holding-yhtiö Virossa – sijoitustesi keskus Baltiassa

Tasapainotettu budjetti, alhaisin valtionvelka Euroopassa, yksi alueensa korkeimmista luottoreittauksista, Euroopan Liiton ja NATOn jäsen sekä 1.1.2011 lukien eurovyöhykkeessä, ulkomaisten sijoitusten rajoitusten puute, omaisuuden oikeudellinen suoja - ne ovat vain muutamia syitä, miksi ulkomaiset sijoittajat ovat suosineet sijoittamista Viroon ja perustaneet holding-yhtiöitä Virossa, joka on ulkomaiselle sijoittajalle sijoitustensa keskukseksi alueella.

Jakamatonta voittoa tai takaisin yritykseen sijoitettua voittoa ei veroteta tuloverolla

Yksi syistä, miksi Viron yritykset ovat suosittuja holding-yhtiöitä sekä sijoituskanavia, on maksulaki, jonka mukaisesti yrityksen voitto verotetaan yrityksen tuloverolla ainoastaan todellisen osingonjaon johdosta.

Virossa on yhtiön perustaminen helppoa sekä yhtiö rekisteröidään nopeasti

Viron kauppalain mukaisesti on 5 eri lajia yrityksiä, mutta yritysten omaisuuksien vuoksi on rajavastuuyhtiö sekä osakeyhtiö enimmän levinneitä, koska osakkaan vastuu yrityksen velvoitteista on rajoitettu.

Rajavastuuyhtiön ja osakeyhtiön osakepääoma on jaettu osakkeisiin, osakkaat eivät ole yhtiön velvoitteista yksityishenkilöinä vastuullisia, vaan niistä vastaa yhtiö itse omaisuuksineen.

Alhaiset pääomasummien vaatimukset sekä alhaiset perustamiskustannukset

Virossa ovat yhtiön perustamiskustannukset melko alhaiset, osakeyhtiön osakepääoman tulee olla vähintään 25 000 EUR sekä rajavastuuyhtiön pääoma vähintään 2500 EUR.

Vuodesta 2010 alkaen on mahdollista perustaa rajavastuuyhtiö ilman osakepääoman pankkitilille maksamista, mutta vaan jos yhtiön perustaa yksityishenkilö ja osakepääoma eivät ylitä 25 000 EUR. Kun rajavastuuyhtiö perustetaan osakepääomaa pankkitilille maksamatta, perustaja vastaa yrityksen sitoumuksista osakepääoman summalla.

Yrityksen perustamiskustannukset ovat valtionvero ja notaarinpalkkio. Valtionvero on 140,60 €, notaarinpalkkio riippuu osakepääoman määrästä. Jos tarvitset lakimiehen apua, ovat juridiset kulut tilanteesta riippuen 1000-2000 EUR.

Kaupparekisteri rekisteröi yhtiön 5 (viiden) työpäivän kuluessa asiankirjojen rekisterille esittämisestä lukien.

Osakkeenomistajat ja hallituksen jäsenet voivat olla ei-residenttejä

Yhtiön perustajilta, osakkailta sekä hallituksen jäseniltä ei vaadita Viron kansalaisuutta eikä oleskelulupaa.

Vuodesta 2010 alkaen ei vaadita yhtiön perustajilta eikä hallituksen jäseniltä oleskelulupaa. Laki vaatii vaan, että jos vähintään puoli hallituksen jäsenistä eivät ole Viron tai jonkun muun Euroopan Talousalueen tai Sveitsin residenttejä, yhtiöllä täytyy olla Viron osoite, jolle virastot ja kolmannet henkilöt saavat lähettää asiankirjoja.

Viron maksujärjestelmä on helppo ymmärtää ja käyttää

Viro on yksi verotuksen pioneereja. Keskeinen Viron yritysten verotusta luonnehtiva seikka on se, että tuloverovelvollisuus syntyy vain osinkojen maksamisella, ehkä yhtiöön jäävää tai uudelleen sijoitettavaa voittoa ei veroteta yrityksen tuloverolla. Lahjat, edustuskulut ja yritykseen liittymättömät kulut verotetaan silti yrityksen tuloverolla. Niin verotetaan Viron residenttijen yritykset sekä ei-residenttien vakinaiset yritykset.

Kunkin residentin yrityksen sekä ei-residentin alituisen yrityksen edellä kuvatut menoerät verotetaan 21/79 määrällä (21/79 nettosummasta tai 21 % bruttosummasta).

Virolla on verosopimukset enemmän kuin 50 valtion kanssa

On oleellista mainita, että Virolla on kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi sopimukset noin 50 valtion kanssa, mikä ei ainoastaan poista sopimusten osapuolivaltioiden yritysten kaksinkertaisen verotuksen, vaan merkitsee myös alhaisempaa verojen pidätystä Viron veroresidentin osingoilta, lisenssimaksuilta ja korkotuloilta. Yrityksen tuloveron suhteessa ei ole kaksinkertaisen verotuksen sopimuksilla erityistä merkitystä, sillä Viron veroresidentit maksavat yrityksen tuloveroa Virossa.

Yrityksen tuloveron verokausi on kalenterikuukausi. Ilmoitus täytyy esittää Verotoimistolle seuraavan kuukauden 10. päiväksi.

Näytteeksi: jos helmikuussa 2013 yrityksen osakkaat hyväksyvät 2012. vuoden vuosiraportin sekä voitonjaolla päätetään maksaa 100 000 EUR osinkoja (jotka maksetaan vuoden 2013 toukokuussa), on yrityksellä velvollisuus esittää yrityksen tuloveroilmoitus 10. kesäkuuksi 2013 ja maksaa yrityksen tuloveroa 26 582,28 EUR 10. kesäkuuksi (100 000 EUR monistettuna 21/79).

Ei-residenteille maksettavia osinkoja ei veroteta

1. tammikuusta 2009 alkaen Viron yrityksen ei-residenteille maksettuja osinkoja ei veroteta. Samoin ei veroteta osinkoja edellytyksellä, että osinko vastaa järkevyyden periaatteelle, muuten se verotetaan 21 % määrällä.

Jos residenttiyrityksen ja sidotun yksityishenkilön välillä tehdyn kaupan arvo eroaa samanlaisen kaupan arvosta ei-sidottujen osapuolten välillä, verotilasto voi määrittää tuloveron määrän summalta, mitä olisi käytetty henkilöiden välillä, jotka ei ole keskenään sidottu.

Holding-rakenteiden verotus on pidetty yksinkertaisena

Emä- ja tytäryhtiöiden lain mukaisesti heitä yhteisesti ei veroteta, vaan Viron yhtiöitä verotetaan erikseen. Kuitenkin laki määrää yhteisen toiminnan poikkeuksen, välttääkseen osakkaiden osinkojen verotusta. Täten tietyillä ehdoilla Viron holding-yhtiö voi antaa osakkaille osinkoja ilman maksuvelvollisuutta.

Yhteisen toiminnan verovapaus on automaattista ja sovelletaan, jos emäyhtiö omistaa vähintään 10 % tytäryhtiöstä. Viron holding-yhtiöllä, jolla on Viron yhtiössä vähintään 10 % osallisuus, syntyy maksettujen osinkojen maksuvelvollisuus, mutta osingot saavat liikkua ylöspäin (omistajayhtiöiden kohden) ilman lisääntyvää maksuvelvollisuutta.

Holding-rakenteiden suhteessa on oleellista merkitä, että yhteisen toiminnan maksuverovapaus koskee myös semmoisen tytäryhtiön osinkoja, mikä on veroresidentti Euroopan Talousalueen valtioissa tai Sveitsissä. Osallisuuden kynnys on myös 10 % ja näytteeksi jos Viron holdingyhtiö omistaa vähintään 10 % Liettuan yhtiön osakkeista, on Liettuan yhtiöllä maksuvelvollisuus Liettuan lakin mukaisesti, mutta sen jälkeen saavat osingot liikkua ylöspäin Viron holding-yhtiölle sekä sen osakkaille ilman lisääntyvää maksuvelvollisuutta.

Yhteisen toiminnan maksuvapaus koskee myös kolmansien valtioiden (Venäjä, Ukraina ym.) tytäryhtiöitä. Lisävaatimus yhteisen toiminnan maksuvapaudelle on se, että tulee todistaa, 1) oliko ulkovallan tytäryhtiön alustaksi oleva voitto tuloverolla verotettu tai 2) säädettiinkö osingonjaolle tulovero.

Tässä esiteltiin Virossa yhtiön perustamista koskevia tärkeimpiä aspekteja. Silti täytyisi ammattilainen aina tarkastaa tilanteelle vastaavasti jokaisen tapauksen sekä maksujärjestelmän ja me olemme mielellämme sinulle avuksi.

Palvelut

Meiltä saat kaikki tarpeelliset liiketoimintaasi tukevat palvelut Virossa! (avaa napsauttamalla).

Ota yhteyttä ja kysy tarjousta.

Yritykset

Valmisyhtiöt


Valitse itsellesi sopiva yhtiö valmisyhtiöiden listasta. Tarjoamme erilaatuisia ja erilaisiin rekistereihin kuuluvia yhtiöitä. Ota yhteyttä ja selosta, millaista yritystä tarvitset!

Yrityksen rekisteröinti


Rekisteröimme yrityksesi, sisältyköön se missä rekisterissä tahansa.

Toimiva liike


Myynnissä ovat toimivat liikkeet ynnä yritykset (yrityksellä ovat partnerit, asiakkaat, työntekijät, sopimukset).

Palvelut yritykselle

Lisenssit, alv (arvonlisävero), rekisterit


Muutamalla liikealueella tarvitset toiminnaksi lisenssiä tai tiettyyn rekisteriin kuulumista. Meiltä saat tietoja, milloin se on tarpeellinen sekä autamme sinua myös lisenssin tavoittelussa tai rekisteröinnissä. Samoin autamme rekisteröidä yhtiötäsi arvonlisäverovelvolliseksi.

Työvoiman vuokraaminen


Meiltä voit palkata työntekijöitä yritystäsi johtamaan. Meillä työskentelevät yrittäjyysalan asiantuntijat.

Rekisterimuutokset


Teemme kaikki muutokset Kaupparekisterissä: yhtiön nimen, osoitteen, hallituksen, neuvoston, pääoman suuruuden, toimialan sekä tilintarkastajan muutokset.

Kirjanpito


Kirjanpidonpalvelut, ilmoitukset, vuosiraportit, neuvonta. Jos haluat tarjousta, lähetä yhtiösi esittely.

Virtuaalitoimisto


Tarjoamme postiosoitteen vuokrausta sekä virtuaalitoimiston palvelua - puhelimeen vastaaminen, kirjeet ja paketit, sihteeripalvelu, faksipalvelu, sähköposti.

Linkkejä

Yhteystiedot

Olemme valmiita vastamaan kysymyksillesi sekä antamaan Viron liiketoimintaan koskevaa neuvoa.

Corpes Consulting OÜ


Osoite:

Jõe 5, Tallinn 10151


Sähköposti:

info@corpes.ee


Skype:

corpesconsulting


Puhelin:

+372 5518014
+358 40 8118007

Lähetä meille viesti